Paavo Liski

Paavo Liski syntyi Vuokselassa, keskellä Karjalan kannasta. Talvisodan sytyttyä evakkotie vei perheen Lounais-Hämeeseen, Tammelaan, missä teatterikipinä syttyi Myllykylän koulussa lausutuista runoista. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Forssan yhteislyseosta opinnot jatkuivat Turun yliopistossa filosofiaa ja suomen kieltä opiskellen. Liskin elämäntyötä leimasivat Kivi, Kalevala ja Karjala. Hän oli suomalaisten juurien tuntija ja tulkitsija. Tosin uran alussa, opiskelukaupunki Turun ylioppilasteatterin perustajana ja Turun kaupunginteatterin näyttelijä-dramaturgina häntä kiehtoi vielä absurdi teatteri.

Oma näkökulma maailmaan Liskille rupesi hahmottumaan suomalaisuuden, raivaajien ja evakkojen kautta ohjaaja-aikoina Kuopion yhteisteatterissa. Hän otti yhdeksi elämäntehtäväkseen kertoa sota-ajan, jälleenrakentamisen ja maattomien kansojen tarinan. Olihan se myös hänen oma tarinansa.

Kalevalan Paavo Liski vei ensimmäisen kerran näyttämölle vuonna 1972. Hänet oli valittu Oulun kaupunginteatterin johtajaksi. Uuden talon avajaisnäytelmänä hän ohjasi kansalliseepoksemme. Tästä tuli tapaus, josta puhuttiin ja puhutaan yhä muuallakin kuin teatterimaailmassa. Oulussa Liski oli henkilö, joka ohjelmistollaan avasi teatterin ovet kaikelle kansalle - teatteriin tuleminen ei ollut yksin herrojen huvia ja tämä näkyi huikeissa katsojaluvuissa.

Kalevala ja Kanteletar kuljettivat ohjaajaa ympäri maata ja maailmaa, harrastajateattereihin ja päänäyttämöille. Näiden teosten näyttämöversiot hän ohjasi kansallisteattereille Petroskoissa, Tallinnassa ja Joshkar Olassa Marinmaalla. Viimeistään näillä retkillä Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen pariin hänestä tuli pienten kansojen puolestapuhuja ja oikeuksien puolustaja.

Aleksis Kiven kielen rikkaus lumosi Paavo Liskin jo alakoululaisena, kun hän harjoitutti Seitsemää veljestä kotitilansa heinämakasiinissa. Kivi-juhlilla Nurmijärven Taaborilla hän teki uskomattoman urakan: ohjasi veljeksiä ja Nummisuutareita eri versioina 26 vuoden ajan.

Helsingin kaupunginteatterin johtajaksi Paavo Liski kutsuttiin vuonna 1975. Seitsemän vuotta tuulisella paikalla olivat opettavia ja kuluttavia.

Valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha vapautti hänet keskittymään taas taiteellisiin tehtäviin ja omistautumaan läheisille aiheille, esimerkiksi Karjalaisella näyttämöllä.

Paavo Liskin ammattilaisura kesti yli 40 vuotta. Puolet siitä vierähti laitosteattereihin kiinnitettynä, puolet freelancerina. Liski syventyi suomalaisten juuriin silloin kun monet muut tekivät poliittista ja luokkatietoista teatteria. Hän oli maalainen silloin kun monet muut mieluummin urbaaneja. Hän lähti itään silloin kun toiset länteen. Hän työsti Raamattua näinä vuosina kun muut opettelivat keveyttä ja small talkia. Työssään hän ei ehkä ollut kovin muodikas, mutta kestävän ajankohtainen ja yhteiskunnallinen kyllä.

Muodikasta ja ulkoisesti palkitsevaa ei myöskään ollut kautta vuosikymmenten jatkunut työskentely harrastajaryhmien kanssa. Enemmän tai vähemmän talkoilla hän ohjasi kesäteattereita Nurmeksessa ja Nurmijärvellä, Ypäjällä ja Tammelassa. Häntä kannusti harvinaisella tavalla jokin muu kuin maine ja raha ja henkilökohtainen kunnianhimo. Ehkä kotiseuturakkaus, ehkä valistajan kutsumus. Nöyrästi hän lähti liikkeelle lausumaan tai puhumaan aina, kun haluttiin kuulla jotain Kalevalasta, Kivestä tai Karjalasta.

Karjalainen mies oli myös Antti Rokka, Paavo Liskin muistetuin roolihahmo. Elokuvatyössä Liski oli tiiviisti mukana vielä tänä syksynä, kuvasi filmiä ja tv-sarjaa. Akateemikko Rauni Mollbergin ja maisteri Pentti Peltoniemen kanssa he saivat juuri jääkärielokuvan käsikirjoituksen valmiiksi.

Paavo Antero Liski